torstai 21. huhtikuuta 2016

Perinnevärejä ja rustiikkia

Hei taas =)

Nyt on se vaihe remontissa että viikonloppuna viimeiset purkutyöt. Nyt saa innolla jo valita tulevia materiaaleja ja sävyjä. 
Sen jälkeen tehdään myrkytykset, hyvällä tuurilla jo viikonloppuna. Kaiken tämän jälkeen saadaan aloittaa rakentamaan uutta. Se onkin sitten paljon mukavampaa hommaa.

Maalien valinta on vaikeaa kun on hurjan paljon vaihtoehtoja. 
Ihan ensimmäisenä selasin Uulan perinnemaali värikarttaa ja pelkästään siitä oli kuusi suosikkia.
Kuvassa ympyröidyt oli suosikkeja
Mielessä on selvät suunnitelmat, mutta niiden lopullisten materiaalien ja värien valinta on aika haasteellista ja vie aikaa. Pääväreinä mielessä kuitenkin on valkoinen, pellava, rustiikkinen puu ja vaalea hiekan sävy. Hankala kuvailla noita värejä, 
alla olevassa kuvassa on lähes kaikkia niitä värejä mitä sisutuksessa tullaan käyttämään.

Alunperin oli tarkoitus laittaa ihan perinteinen lankkulattia, kun tykättiin siitä vanhastakin, mutta tultiin toisiin ajatuksiin kuitenkin,  laminaatti on paljon kestävämpää. Halutaan lattiasta rustiikkinen ja vanhan/kuluneen näköinen. Näytepaloja on tilattu ainakin kymmenestä eri laminaatista. Ehdoton suosikki on tästä kuvasta keskimmäinen Parador Tammi timber lankku. 
Mikäs teidän mielestä sopii noihin ylläolevan kuvan väreihin?


Tässä muutamia sisutus tavaroita mitkä pääsevät esille myös terveeseen "uuteen" kotiin.
 mm. Isoäidin vanhat öljylamput ja kukat. 

Sitten viikonloppuna puretaan vanha kylppäri. Alkaa jo nämä purkuhommat kieltämättä vähän tympiä. Kerron sitten viikonlopun tapahtumista ja aikaansaannoksista enemmän.

Aurinkoista loppuviikkoa!



1 kommentti: